fbpx

Hellsinki Metal Festival julkisti ensi kesän ensimmäiset esiintyjät!

Myös kahden päivän RIP- ja perusliput tulivat myyntiin

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Hellsinki Metal Festival lunasti paikkansa komeasti Suomen festarikentällä elokuun toisena viikonloppuna. Yli 11 000 kävijää pääsi nauttimaan rohkeasta ja monipuolisesta esiintyjäkaartista, johon kuului myös useita harvoin Suomessa vierailevia yhtyeitä. Tämän vuoden tapahtuman virallinen aftermovie on katsottavissa täältä.

Hellsinki Metal Festivalin promoottori Toni Törrönen kommentoi ensi kesän suunnitelmien olevan jo hyvässä vauhdissa:

”Teemme tätä tapahtumaa vain ja ainoastaan yleisöämme varten, joten olemme kuunnelleet kävijöidemme palautteita tarkasti, ja otamme ne suunnittelussa huomioon. Festariorganisaatiomme on paiskinut töitä ahkerasti koko syksyn ajan, jotta saamme kehitettyä Hellsinki Metal Festivalia entistä paremmaksi.

Ensimmäiset neuvottelut esiintyjistä olivat käynnissä jo ennen kuin tämän kesän festari oli saatu päätökseensä, ja on todella hienoa päästä nyt julkistamaan ensi kesän ensimmäiset esiintyjät!”

Ensi vuonna Hellsinki Metal Festival järjestetään jälleen Nordiksella, ja tapahtuman päivämäärä on 9.-10.8.2024. Ensimmäiset esiintyjäjulkistukset ovat:

Avantasia
Kreator
Heaven Shall Burn
Mayhem
Satyricon
Doro
The Amity Affliction
Triumph of Death performing Hellhammer
Terrorizer
Blackbraid
Obscura
Massacre
Humanity’s Last Breath
Trelldom
Cadaver
Hideous Divinity
Helsott

Tänään on myös mahdollista suunnata lippukaupoille, sillä kahden päivän perusliput sekä RIP-liput ovat nyt myynnissä! Kaikki tähän mennessä myynnissä olleet ennakkoliput on myyty loppuun, joten omat piletit kannattaa käydä ottamassa pikaisesti haltuun!

2 PV peruslippu 175€
2 PV RIP-lippu 295€

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jere Saajoranta
+358 45 237 7878
jere.saajoranta@gingervine.com

Ginger Vine Management & PR
www.gingervine.com